perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kosovon ongelma

Serbiaan kuuluneen Kosovon maakunnan yksipuolinen itsenäisyysjulistus ja sen tunnustaminen on osoittautunut juuri niin ongelmalliseksi kuin kriitikot väittivät. Vastuuta Kosovon itsenäisyydestä ei ole kyetty siirtämään YK:lta EU:lle eikä mikään viittaa siihen, että EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehnin optimistinen arvio Kosovon itsenäistymisestä Jugoslavian hajoamissotien loppunäytöksenä pitäisi paikkansa. Se kasasi Serbian EU-jäsenyyden tielle uusia esteitä ja tarjosi toisaalta Venäjälle vahvat pelikortit Balkanilla. Lisäksi Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen hajotti myös EU:n omat rivit.

Lähellä on ajatus, että Balkanin korttipelissä Musta Pekka on jäämässä Euroopan käteen. Yhdysvaltojen voimakkaasti tukema Kosovon itsenäistyminen on kaatumassa pysyvänä kriisinä Euroopan syliin.

Lisää aiheesta Idäntutkimuksen artikkelissani: linkki